Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     

Keuruu 6.2.2010

07.02.2010 - 08:13

Lauantai päivän siis vietimme Keuruulla ryhmänäyttelyssä. Olin sinne Martin ilmoittanut vaikka ei siitä vapaapäivästä silloin vielä tiennyt. Onneksi työkaverini tarvitsi vaihtaa ja teki sen lauantain minulle sitten takaisin. Anjan ja Tiinan kanssa lähdimme Kouvolasta 7.30 ajelemaan ja onneksi nyt on jo suht valoisaa siihen aikaan, että on mukavampi ajella.

Valioluokan sijoitukset menivät juuri niin kuin olin sen ajatellutkin. Martti oli taas niin innoissaan kun pääsi näytelmiin mukaan, onhan edellisestä jo kulunut aikaa kun sen kanssa ollaan kehissä. Tuomarikin huomautti että Martilla on turhan iloinen häntä.  Ei haittaa, kiva jos Martti tykkää. Vähän pelkäsin että tuomari sitä pitää liian lihavana, mutta ei onneksi. Tänä talvena kun noita pakkasia on riittänyt ja lenkkeily jäi silloin vähän vähemmälle tai siis matkat lyhenivät ja sitä painoa pääsi vähän kertymään.   Ja olihan Martilla kovat vastukset eli hyvä näin, olen tulokseen tyytyväinen. Martti siis valioluokan ERI- 3.

Tiinan Lunalle mentiin sitä viimeistä sertiä hakemaan, mutta tälläkertaa sai Tiina tyytyä varasertiin, mikä hienoa sekin. Onnittelut vielä kaikille pärjänneille. Martin arvostelu löytyy tietenkin Martin arvosteluista jos joku sen haluaa lukaista:D

PS. Pitää vielä oikein kehaista kuinka hyvä palvelu Keuruulla oli, järkkärit neuvoivat meille paikan läheltä ulko-ovea ja odottivat auton vieressä kun lastasimme häkit päällekkäin ym. tavarat siihen, sen jälkeen he vetivät kärrit sisään ja kantoivat koko rakennelman alakertaan ja vielä etsivät meille paikankin sieltä. Loistava palvelu!! Kiitos Keuruun pojille. Tulemme toistekin jos vain sinne suuntaan näyttelyitä sattuu.

Mukavia lenkkikelejä kaikille... ( Martin korkeudeksi saatiin siellä 32 cm, tuomari mittasi varmaankin kaikki koirat)

 

 

TALVI 2010

09.01.2010 - 15:22

Kuten moni muukin on huomannut alku vuosi on mennyt aika kipakoissa pakkasissa. Eihän se muuten menoa haittaa, mutta tuntuu koirilla tulevan kylmä. Siksi nuo lenkit ovatkin olleet vain max. 15 min.pituisia. Alkuvuodesta ei ole tässä lähellä edes näyttelyitä minne olisi voinut lähteä, ja meillä ainakin Einon turkki pääsi ryöpsähtämään kunnolla yli. Joten nyt Eikka joutuu palelemaan aika lyhyessä karvassa, en tietenkään sitä poistanut niin paljon kuin olisi pitänyt, koska tuota pakkasta tuntuu riittävän. Ja muutenkin taitaa tuo Eino odotella näyttelyihin pääsyä loppukesälle. Ei tunnu nuo kilot karttuvan vaikka mitä syöttäisi. Annetaan Eikalle aikaa ja odotetaan josko loppuvuodesta olis jo vähän massaa päällä.

Eilinen päivä oli vähän haikea kun tuo minun Otto olisi täyttänyt 9 vuotta, miten sitä voikin vielä ikävöidä koiraa niin paljon=( Onneksi myös minun ilona on vielä tuo ihana Oliver herra ketä voin käydä katsomassa ( kun vain ehdin ja jaksan ).

Tänään sitten vähän valokuvasin ulkona kun oli niin hieno päivä. Pakkasta oli -17 astetta mutta kyllä vain luonto on kaunis=)  Muutama kuva kylänraitilta. Ja vähän olen ihmetellyt miksi linnut ei mene meidän lintulaudalle, siellä on  muuten myös ruokaa niille=) Ja pitihän minun laittaa myös uusi häkin suojus mukaan kun sen suurella vaivalla sain tehtyä. Poikiilla pitää olla myös poikien värit .

 

 

HYVÄÄ JOULUA

18.12.2009 - 19:48

       Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle vuodelle 2010 !

       Kiitos kaikille ihanille Ystäville menneestä vuodesta toivottavat

       Anne, Eino ja Martti.

  

PMV-09

14.12.2009 - 10:49

Railan ja Oliverin kera suuntasimme aamulla kohti Messaria puoli seitsemän aikaan. Olihan se pitkästä aikaa kiva olla myös siellä colliekehän laidalla katsomassa niitä upeita koiria. Oliver osallistui veteraaniluokkaan ja tällä kertaa sitä menestystä ei tullut, tuomari katsoi Oliverin EH:n arvoiseksi.  Parasta oli kuitenkin että Oliver jaksoi sen päivän hienosti. Kiitos Raila seurasta ja hyviä eläkepäiviä ihanalle OllillePusu.

Mutta ei sitä menestystä myöskään tullut tuolle Einolle. Sitä kun osaisi itse olla hermoilematta ja saisi tuon Einon esiintymään, mutta ne hajut?? niitähän siellä taas piisasi ja vauhtia olisi ollut vaikka muille jakaa. Eino yrittää aina saada ne etummaiset kiinni. Jotenkin tuo Eikka aina sekoaa kun on paljon ihmisiä ja muita koiria, se kun niin rakastaa kaikkia. Mukavinta Einosta on kun on paljon niitä rapsuttelijoita, saa vain pusutella ihmisiä. no ehkä ikä tuo vähän sitä järkeä. Mutta ei se Lehkonen kyllä muutenkaan juuri Einosta pitänyt, saaliina EH ilman luokkasijoitusta. Päivän paras oli kyllä isossa junnuluokassa Lelun PMJV-titteli. Isot onnittelut Tarulle ja Tabermannin perheelle upeasta voitosta. Lelu on siis tuon Einon sisko=)) jos en ole sitä muistanut kaikille mainita.Silmänisku

Cairnikehän laidalla on mukava istuskella ja nauttia siitä niiiiiin hyvästä tunnelmasta siellä. Osataan iloita ja kannustaa niitä voittajia. Kiitos kaikille mukavasta päivästä. Einon arvostelu löytyy arvostelut osiosta. Kirpeää alkuviikkoa kaikille.

 

Voittaja-09

12.12.2009 - 19:35

Pusu Tämän päivän koitos on ohi. Tuli tuossa juuri naputeltua päivän tuloksetkin jo, että ei sitten huomenna tarvi=))  Ylös taas aamulla klo 5 ja sitten kohti Helsinkiä. Enpä ole vielä tuollaisessa tungoksessa Messarissa ollut kun tänään siellä oli.

Kehä alkoi 9.30 ja oli tietysti mukavaa kun matossa ei ollut vielä mitään hajuja. Eino esiintyi jotenkuten, no itse asiassa minä olin siihenkin jo ihan tyytyväinen. Kauhulla muistelin Turun reissua ja tietysti jännitin miten tännän käy. Einon luokassa oli 7 koiraa joista 5 sai erinomaisen ja Eino Oli ERI-4, joten olen ihan tyytyväinen päivän tulokseen. Vielä jotuu kovin tuota Einoa opettamaan, mutta toivon kun ikää tulee lisää , niin myös tuo esiintyminen rupeaa sujumaan. Ja tänään olin kyllä itse aika väsynyt kun olimme siellä, joten en kyllä jaksanut paljon touhuta siinä Einon kanssa, joten KIITOS Riinalle avustuksesta, siinä sen näki kun on hyvä handleri niin johan menee Einokin=)))

 

Mutta huomenna on taas uusi päivä ja tavataan siis jälleen kehän reunalla. Onnittelut vielä tämän päivän voittajille ja junnuvoittajille.

Turku Kv 29.11.2009

29.11.2009 - 20:13

Päättämätön Hoh hoijaa mikä päivä.  Tulipahan pyörähdettyä Turkusessa ja nyt ei tarvi tuuletella, ellei siitä saa erikoismainintaa kenen koira ryömii parhaiten kehän ympäri=) Eino ainakin tänään!! Kuono ja maha oli liimattu mattoihin kiinni, en siis saanut sitä millään jaloilleen, oli muuten aikas raivostuttavaa. Mutta ei Eino voinut tietää miksi se yleensä pyörii tuolla kehissä=)) Tuomari kirjoitti arvosteluun " Not his best moving"  ! No ei ollut, ei=)) Kyllähän siellä nuorilla uroksilla on olemista kun matoissa kaikki edellisen päivän ihanat tuoksut ja siinä vain pitäsi näyttää komealta kun nenään tulee kaikkia sulotuoksuja.  No seuraavalla kerralla parempi tuuri.  Einon arvostelun voi lukea arvostelut osiosta. Tavataan taas kehissä ja toivon mukaan Eikka on sitten yhteistyö haluisempi.

JYVÄSKYLÄ KV 22.11.-09

23.11.2009 - 08:56

Nyt vois tuuletella enemmänkin!!! Olipahan niin mahtava tuo Jyväskylän reissu, tuolla aiemmin manailin tyhmyyttäni kun Einon junnuluokkaan ilmoitin. Junnuihin oli ilmoitettu 9 koiraa ja vain kolme koiraa sai ERI:n . Eino siellä hienosti nappasi luokkavoiton. Kylläpä tuntui makeelta!!  Paras uros kisassa Eino sijoitettiin neljänneksi ja sai vara-sertin.  Ei voi olla kuin tyytyväinen tulokseen, Jyväskylään oli ilmoitettu kuitenkin huikeat 62 koiraa. Päivän parhaan tuloksen nappasi Tiinan Luna-neitonen ollen ROP. Voi sitä riemua!! Anjan Sissi oli VSP-VET joten kyllä meidän likkojen oli mukava lähteä kotimatkalle.

Ei olisi uskonut kaiken sen aamutohelluksen jälkeen noin hienoon päivään. Ensinnäkin minun lompakko oli jäänyt työpaikalle, joten siirsin rahaa toiselle tilille ja menin sitten automaatille nostamaan rahaa, no tietysti pankeilla oli huoltokatkos kello yhdeksään!!  Ei muuta kun huoltoasemalle tankkaamaan autoa bensakortilla ja ei voinut olla totta !! Automaatti ei huolinut korttia! Siinä ihmettelin että mitäs nyt, ei kun soitto Anjalle että auton vaihto Kouvolassa, mun bensoilla ei ajella tänään Jyväskylään saakka. Ensimmäinen ja varmasti viimeinen kerta kun minä jätän lompakon työmaalle. Kyllä oli mukavaa kotimatkalla kun automaatista sai rahaa ja sai maksettua Anjalle päivän velat.Ensi viikonloppuna Turkuun , siellä nähdään. Kiitos kaikille mukavasta seurasta.

. Oma pieni yllättäjä!!

Kaapelin pentunäyttely

15.11.2009 - 18:51

Olipa mukava viettää päivä pitkästä aikaa pentunäyttelyssä. Kaapelitehtaalla oli tuomaroimassa Maija Mäkinen ja oli aika tiukalla päällä. Kukaan uroksista ei saanut KP:tä. No jospa seuraavalla kerralla niitä heltiäis myös uroksille. Menimme sinne auttelemaan tuota Kössiä kehäkuntoon ja hyvin meni Kössillä. Urosten 5-7 kuisissa heltisi kolmas tila. Hieno poika, siitä se lähtee!! Viivi tyttönen se nappasi ROP-pentu tittelin, Onnittelut nuorelle handleri Veeralle  upeasta päivästä. Emme kuitenkaan jääneet seuraamaan ryhmäkehiä, joten en tiedä tuliko siellä sijoitusta.  Katille, Maijalle ja Viiville kiitti kivasta seurasta, tämä oli taas sitä nauruterapiaa niikuin kati tuppaa sanomaan. Seuraava reissu ensi viikonloppuna Jyväskylän Kv näyttelyyn minne minä tyhmä ilmoitin Einon junnuluokkaan!!??  En tiedä mitä päässä liikkui=) Kyllähän tuon Einon paikka olisi jo nuorissa, kokonsakin puolesta:DD  Laitan yhden valokuvan urosten 5-7:kuisten kilpailuluokasta, kuvassa Terrilove´s Faithful Friend, Pauper´s Cedric ja Pepetos Dominic.

.

 

 

 

Mätsäri

08.11.2009 - 13:44

Silmänisku Tänään taas Einolla pieni harjoittelupäivä eli olimme Haminan seudun seurakoira kerhon järkkäämässä mätsärissä.  Eino oli hienosti punaisten toinen. Nyt rupee tuntumaan, että äijä tajuaa miten pitää käyttäytyä kehässä. Kolme cairnia oli taas tänään paikalla. Sinisten ryhmän voitti Maija hienosti Ringo-cairnin kanssa ollen lopuksi BIS-4. Hieno suoritus Maija!!! On mukavaa katsella miten paljon noita lapsia on mukana koiraharrastuksessa. Suurin osa esittäjistä oli lapsia tänään, no minä siellä mummona joukossa=))  Ensi viikonloppuna olisi 2 mätsäriä, mutta taitaa se sunnuntain keikka jäädä väliin kun olen lupautunut Helsinkiin kaapelitehtaan pentunäyttelyyn, mikäs sen mukavampaa.  Siellä tavataan!!

CAIRNLENKKI

03.11.2009 - 18:58

Saatiinpa jonkinlainen porukka kasaan ja teimme pienen lenkin koirien kanssa illansuussa. Lähdimme liikuntahallilta kävelylle yhdeksän cairnin kanssa.  Kahdeksan urosta ja yksi Sirppa neitokainen, joka kyllä tuntui olevan porukan suosituin, ainakin poikien mielestäPusu. Matka olisi kyllä voinut olla pidempi, mutta mepä pidettiin vielä siinä pienet näyttelyharkat lenkin päälle. Olin ottanut trimmipöydän mukaan ja sen asettelimme katuvalon alle Katin toimiessa tuomarina.  Harkat pidettiin lähinnä tuon Einon ja Kössin, he kun vasta aloittelevat tuota "uraa". Olin ottanut kameran mutta ei se valo oikein riittänyt ja kuvat ovat hieman tummia, mutta toivon että niistä jotain selvää saa. Hauskaa meillä oli , niinkuin aina ennenkin. Kiitti kamut kun tulitte. Tämä kuva oli kaikesta sumeudesta huolimatta pakko laittaa, huomatkaa koirien mielipuoliset ilmeet ja kuitenkin ne ovat ihan tervejärkistä porukkaa....luulisin..

 Tässä osa laumasta.

 Kössi päydällä tuomaritätin tutkittavana=))

 Yritys hyvä kymmenen ottaa Remusta kuva, ei ehtinyt kun salama kiukutteli kokoajan, seuraavalla kerralla uusiksi.

 Jago ja Rico tarkkailevat kun rupesi porukkaa tulemaan niin paljon parkkipaikalle että me katsoimme parhaimmaksi laittaa kamat kasaan ja lähteä kotiin. Seuraavaan kertaan kaverit, tavataan Sapokassa Katariinan maisemissa. Kiitti kivasta seurasta!!!

 

 

Mätsäri Summan Pirttilässä 1.11.

01.11.2009 - 19:15

Tänään oli kyllä mitä ihanin keli viettää se ulkona märsärissä kavereiden kera. Ja kyllä siellä oli cairnit hienosti edustettuina.  Paikalle oli sapunut Maija mukanaan Jago ja Rico, Viivillä oli Lenni, minulla tietysti Eino, Seija oli tuonut Kössin harjoittelemaan kehäkäyttäytymistä, sitten vielä Viivi-cairni ja Ringo eli ihan mukava kokoonpano. Viivi ja Kössi olivat vielä tietenkin pentuluokassa missä oli tänään 30 pentua mukana. Viiville annettiin punainen nauha ja Kössi sai sinisen nauhan. Kumpikin koira kyllä meni oikein nätisti.

Jago ja Rico ei osallistuneet kisaan vaan olivat vain turisteina mukana ja Maija hoiti tuon valokuvaus puolen tänään. Kiitos Maijalle joka jaksoi räpsiä 147 erilaista kuvaa joista nyt tänne olen poiminut osan. Tuomarina toimi oikein mukava mies joka osasi tutkia koiran pöydällä oikein varmoin ottein, mikä oli minusta tosi hieno homma=))

Oli kyllä hauskaa kun Eino, Lenni ja Ringo saivat kaikki punaiset nauhat ja olimme siinä peräkkäin 3:n cairnin kanssa ja Einohan sieltä sitten valittiin voittamaan punaisen nauhan saaneet. Minä olin erityisen tyytyväinen Einon esiintymiseen kun se kyllä osaa olla tavan koheltaja jos vain haluaa, tänään tuntui että rupeaa jätkä tajuamaan mistä on kyse. BIS-kehässä Eino sitten valittiin BIS-vitoseksi. Tässä vielä kuvasatoa päivän tapahtumista!!

Eino punaisten ykkönen!!!

 

Bis-kehän kilpailijoita.

 

Tässä Viivi-pentu eli Partasuun kasvatti, en tiedä oikeaa nimeä, isänä Tarun Kalle=))

Pauper´s Cedric vauhdissa, hienosti sujuu..

 Ringo ja nuori handleri, hienosti myös punainen nauha eli tämä on Heathermoor Homeros jos en ihan väärässä ole.

 Eino, Ringo ja Leevi punaiseten kilpailuluokassa, HURRAAA cairnit=))

 

 Tässä meidän uusi tuttavuus niin kauniisti käpälät yhdessä, aneli kokoajan että antakee nyt jotain syötävää, siis aivan ihana kerjäläinen. Taisi olla nimeltään Pöpö jos oikein muistan=))

 Eino BIS-5 .. hyvä mussukka, osasit käyttäytyä=))

Kössi pöydällä tuomarisedän kopeloitavana

 Lopuksi veljekset Eino ja Lenni<3

 

25.10.2009 - 18:28

Eino pöydällä ( yläkuva) ja alakuvassa Einon sisko Lelu arvosteltavana.

 

 

Tänään oli vuorossa Hämeenlinnan ryhmänäyttely, itseasiassa paikka oli Tuuloksessa. Näyttelyyn oli ilmoitettu 62 cairnia joten tiedossa oli tiukka kilpailu.  Aamulla ajelimme Tuulokseen Anjan ja Tiinan kanssa, mukana tietysti  Tiinan koira Luna ja minun Eino. Einon luokassa kisasi 4 koiraa ja meillä oli kotiin tuomisina EH-3. Luna sai pitkän ERI putken jatkeeksi välillä EH:N. Paikkaa ei kyllä tällä kertaa voi kehua, kyllä siellä niin kovasti kaikui ja meteli oli aikamoinen. Eipä juuri kuullut mitä kehätoimitsija siellä huuteli, no kyllähän sitä onneksi jokainen osaa aina olla paikalla omalla vuorollaan=))  Tuomari ei kovin pitkiä juttuja sanellut,  eli arvostelu löytyy tuolta arvostelut linkistä.  Siellä vähän tuota Einon arvostelua naureskeltiin , no onneksi siinä taas Taru vähän selvensi mitä tuolla " cowhocked:lla" tarkoitetaan.  Seuraavaksi olisi tarkoitus mennä Jyväskylään, mutta se jää vielä nähtäväksi menemmekö sinne:DD  Mutta kyllä tämän päivän iloisin uutinen oli kun Kamu-cairni oli koko näyttelyn kaunein, ONNITTELUT omistaja Katalle!!!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja odotellaan jos vaikka taas tuo aurinko välillä pilkahtelisi niin pääsisi aloittamaan nuo tehotreenit soramontulla, vaikka eihän siihen aurinkoa tarvi, vain hivenen poutaa välillä Cool

 

 

Metsässä

21.10.2009 - 13:05

Kuvat ovat taas hieman Einosta enemmän, kun tuo Martti roikkuu mieluummin puntissa, että juoksis Einon kanssa.  Oli taas pitkät narut mukana missä pojat olivat kiinni, kun minä en niitä uskalla irti päästää. Einolla etenkin on tuo kuulo niin valikoiva, että tuskin kutsumalla luokse tulisi, jos sen mielestä metsässä tapahtuu muuta mielenkiintoisempaa.  Täytynee lähteä vielä tänään uudelleen kun tuo ilmakin on aivan mahtava.

Keravan silmätarkastus

07.10.2009 - 21:59

Tänään siis kävimme Einon kanssa vielä Keravalla silmätarkastuksessa Rusasen Elinan luona. Ja kyllä ne silmät ovat täysin terveet. Vein Einon sinne koska kuitenkin asia vähän painoi mieltä.  Eli kaikki hyvin.

Elina siinä sitten vähän muutenkin katseli Einoa ja tykkäsi kovastiSilmänisku.  No kukapa ei Einosta tykkäisi, hurmaava pieni hymypoika:DD

Huomenna viettelen vapaapäivän trimmaten koiria, mikäs sen mukavampaa.

Iloisia uutisia !!!

26.09.2009 - 18:52

  Heissan kaikki. Olen tässä nyt suu hymyssä kävellyt ja iloinnut  kun sain vielä keskutella Einon tutkineen lääkärin kanssa. Eli siis Einolla ei ole todellakaan kaihia, ei edes epäilystä siitä tällä hetkellä. Eli kyllä Eino on terve silmäinen ja polvet nollaa, sydänkuuntelukin ok. Aikamoinen kivi siinä vierähti sydämeltä kun puhelun lopetin. Tilanne Porvoossa oli kai jotenkin sekava kun siinä puhuimme jo tutkittujen koirien kaihista ja samalla siinä Einoa tutkittiin, no ei pidä keskittyä muuhun näköjään kuin vain siihen mitä sillä hetkellä tapahtuu.  Nyt asia selvitetty ja kaikki siis ok. Vien Einon kuitenkin vuoden päästä uudelleen vielä, hyvä katsoa uudelleen kun koiralla ikää tullut lisää.

Eli nyt vain Einon turkkia pyörittämään ja treenailemaan Hämeenlinnaa varten, pitänee vielä tuota vauhtia saada jätkältä pois. Siis tapaamisiin siellä...

TUTKIMUKSIA

24.09.2009 - 10:31

Tässä kun on päänsä puhki miettinyt tätä silmälausuntoa, otin tänä aamuna asiakseni käydä oman eläinlääkärin luona näyttämässä lausunnon. Paperin mukaan Eino täysin terve!!  Einolla ei missään tapauksessa ole kaihia tämän lausunnon mukaan, Porvoon tarkastava eläinlääkäri näin vain minulle siellä heitti. Otinpa vielä asiakseni soittaa Kennelliittoon ja kysyin miten Einon lausunto siellä kirjataan. vastaus oli: Ei osoita perinnöllisiä silmäsairauksia. Jalostustoimikunnalle menee tieto -mykiössä muutos, ei perinnöllinen.  Tässä kovasti ihmetyttää, miksi heitellään tuollaisia lausuntoja ilmaan jos koira EI sairasta mitään silmäsairautta.  Kuitenkin huoli on aina kova siitä omasta lemmikistä=( 

Niinpä Eino menee 7.10. uuteen tarkastukseen, jolloin toivon, että asia selvitetään vaikka rautalangasta vääntämällä, että tavallinen tallaaja myös ymmärtää mistä on kysymys! usein käy niin, kun lääkäri jonkun asian siellä ilmaan heittää, ei varmasti tajua kysyä kaikkea mitä pitäisi. Seuraavalla kerralla olen kyllä viisaampi. Tässä on tuntenut kyllä itsensä aika tyhmäksi välillä, miettii eikö ymmärrä mitä puhutaan vai eikö eläinlääkärit tajua ,että me omistajat emme ole perehtyneet esim.silmäsairauksiin tarkastuksiin mennessä.  Kuitenkin silloin Porvoon tarkastuksessa aika moni koira sai diagnoosin kaihi, varmaan kannattaa myös muiden viedä koira toiseen tarkastukseen, saa ainakin kahden lääkärin lausunnon. En epäile etteikö lääkärit osaa hommiaan, aivan varmsti osaavat, mutta kyllä asiat pitää puhua niin että se tulee ymmärretyksi.

No, me vielä jännäämme toista tarkastusta ja toivon että se sieltäkin tulee puhtaana ulos. Huomenna vielä soittelen Lotta Axelssonille ja kysyn uudelleen mitä tämä Einon ensimmäinen lausunto tarkoittaa??    Toivon todella, että Lotta sanoo että minä olen ymmäränyt väärin=))   Siihen asti kuulemiin....

Pettymyksiä toisen perään

20.09.2009 - 10:28

Kahdeksas päivä syyskuuta pyörähdimme Porvoossa silmä ja polvitarkastuksessa Einon kanssa. Tarkastajana toimi Per Axelsson. Se ilta oli kyllä aikamoinen pettymys, sinne mentäessä olin niin varma että tämä huono tuuri ei voi enään jatkua. mutta kyllä se jatkuu.. Tämä oli jo minun kolmas silmäsairas koira peräkkäin. Eino sai diagnoosin kaihi epäilys!! Kyllähän se oli aikamoinen järkytys, ja kotimatkalla siinä sitten itku purkautui kun sitä asiaa siinä enemmin ajatteli. Eino on kuitenkin vasta vuoden vanha ja useimmiten se tuosta etenee. Nyt minä vain sydämestäni toivon että pysähtyy tuohon ja koira saa pitää näkönsä. Se että Einoa ei voi jalostukseen käyttää on aivan tois-sijainen juttu tässä vaiheessa.  Ensi vuonna toukokuussa ollaan vähän viisaampia kun menemme uudelleen tarkastukseen. Samalla vien tuon Martin uudelleen, koska Martilla on todettu GRD. hyvä sekin on välillä tutkia että ei ole tilanne muuttunut Martin osalta. Marttia ennen meillä oli soopeli collie "Sami" jolla todettiin colomboma ja krooninen vatsalaukun tulehdus. Sami oli vasta 5 kun sen jouduimme lopettamaan. Sitä ennen meillä oli gorgi jonka tappoi dobermanni. Gorgi oli vasta 3v.  Kyllähän tämä koiraharrastus tuo näitä murheita mukanaan. Mutta onneksi vielä kuitenkin enemmälti iloja.

Kyllähän tässä on kaikenlaisia ajatuksia päässä ollut, rodunvaihdosta alkaen. Cairneja on kuitenkin vasta tutkittu niin vähän aikaa ja vähän, suurelta osin vain ne koirat tutkitaan joita jalostukseen käytetään ja sehän ei kerro kuin murto-osan rodun terveydestä. Vielä sitä kuitenkin toivoo, että joskus minullakin on se terve koira, takuita ei kukaan voi antaa eikä sitä kukaan odotakaan. Toivottavasti nämä tälläiset tapaukset antavat lisäpontta tutkia niitä koiria aina vain entistä enemmän. Kaikesta huolimatta me kyllä tuon Einon kanssa jatkamme näyttelyissä käyntejä niin kauan kuin vain voimme. Ja mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että kaverina cairni on aivan mahtava=)) Nyt ei auta kun olla peukut pystyssä että toukokuun tarkastuksessa ei ole tuo kaihi epäilys edennyt vaan olisi tuohon pysähtynyt :D 

Toivottelen oikein mukavia ja liikunnallisia syyskelejä  kaiklle ihanille ja iloisille cairneille.

 

Vantaa 06.09.2009

06.09.2009 - 17:32

Välillä tuntuu että voisi harrastaa jotain muutakin kun näitä näyttelyitä. Jos vapaapäivänä nousee ylös klo 04.00 , vie koirat nopsalle pikkulenkille pilkkopimeään, sen jälkeen hyppää autoon ja ajaa kaatosateessa näyttelypaikalle. Siellä tavaroiden rahtausta kehän viereen.  Sitten alkoi ne "rakennusmessut" kun virittelimme telttaa pystyyn ja siihen kiinni yksi kevytpeite ja 4 sateenvarjoa. Telttaan piti tänään mahtua 7 koiraa ja samanverran ihmisiä, no ei ihan sopinut. Pääasia että koirat olivat sateelta suojassa.:D  Tiina taas oli leiponut vähän suolaista piirakkaa meille ja keitellyt aamukahvit, eli kaiken kaikkiaan tunnelma oli taas ihan katossa.

Eino pyörähti kehässä hakemassa EH:n voittaen luokkansa. Taas tuo pää teki temput eli tuomari ei siihen oikein tykästynyt. Ja muutenkin en kyllä saanut Einoon kehässä mitään otetta, ei kiinnostanut lihapullatkaan. Tykkäsi vaan kuseksia mun jaloille.  Onneksi oli varahousut mukana jotka vaihdoin ennen kotiinlähtöä jalkaan. Kuvia ei tänään tullut otettua kun ainoastaa tuo yksi, tuosta meitin kyhäelmästä. Ei siellä sateessa viitsinyt noita koiria kuvata.

Lunalla oli taas hieno päivä eli PN-2 v-sert ja Sissi hienosti ROP-vetsku. Onnittelut kaikille tänään pärjänneille. Seuraavaksi menemme Hämeenlinnan ryhmänäyttelyyn Einon kanssa:D

 

 

 

Terrierien erkkari & Tervakoski Kv 29.08.-30.08.2009

02.09.2009 - 17:27

Viime viikonloppu meni näyttelyissä ihan vain turisti mielellä. Vähän tuli kuvia  ja tuloksia otettua. Lauantaina oli terrierien erkkari Vantaalla. Siellä olin kannustamassa Lunaa ja Sissiä. On välillä ihan vain mukavaa istua ja katsella koiria ja jutella tuttujen kanssa. Tiina oli leiponut meille hyvät eväät mukaan, niitä sitten nautiskelimme siinä näyttelyn lomassa. Ja perinteisesti tulihan sieltä ostettua takki . Jostain kumman syystä minua aina palelee kun viedään näitä viimeisiä ulkonäyttelyitä vaikkakin kelissä ei ollut mitään valitetavaa. Kyllä se aurinko siellä paisteli melkein kokoajan.

Sunnuntaina kohti Tervakoskea kannustamaan Anjan kanssa Sinetan Afhopperia alias Hukkaa. Hukka on hieno poika, tuomarin mielestä kuitenkin sunnuntaina riitti EH, mikä on kyllä hieno tulos sekin. Siellä saimme niskaamme muutaman pisaran vettä, mutta onneksi ei tullut kuitenkaa mitään kaatosadetta. Kotimatkalla sade kulki edellämme ja kun olimme Kouvolassa, näimme aivan upean kaksinkertaisen sateenkaaren mitä sitten piti oikein pysähtyä kuvaamaan. Seuraavan kerran tavataan Vantaalla 6.9 siellä on sitten taas tuo Eino kehässä, toivon mukaan menee paremmin kuin edellinen  näyttely.:DD

Ylimmässä kuvassa Hukka pöydällä, sitten Kouvolan hieno sateenkaari, Sissi pöydällä, ei oikein näköjään tykännyt=) Ja viimeisessä kuvassa Anja ja Paula jutustelevat mukavia=))

Kouvola & Heinola

24.08.2009 - 12:13

Lauantai aamuna Maija haki Einon Kouvolan näyttelyyn=) Odotukset olivat tietysti, ei nyt korkealla mutta kyllä sieltä EH:ta odotettiin. No ei tullut sitäkään, tuomari arvioi Einon H:n arvoiseksi.  Uskon kyllä että jatkossakin Einon pää tulee jakamaan tuomareiden mielipiteet. Joko siitä tykkää tai sitten ei. Ja vielä kun tuo turkki ei ole aivan täydessä mitassa niin pää näyttää kyllä aikas järeältä=))  No ei hätiä, tämä oli yksi näyttely monien joukossa.  Einon arvostelu arvostelu osiossa.

Sunnuntaina oli Heinolan näyttely vuorossa ja sinne matkasin Martin kanssa.  valioluokassa oli 5 koiraa ja Martti sai erinomaisen mutta ei sitten sijoittunut luokassa. Martin arvostelu löytyy myös arvostelut osiosta. Nyt Martilta turkki pois ja osa-aika eläkkeelle. Ehkä ensi vuonna Haminassa seuraavan kerran. Ja pitäähän noita mätsäreitä kiertää ettei tuo homma siltä ihan unohdu. 

Kiitos vielä Maijalle ja Viiville Einon handlauksesta ja kun piditte pojasta hyvän huolen